Tuomariesittelyt
Michaela Rukopf
”Kasvatan pitkäkarvaisia collieita. Sain ensimmäisen collieni vuonna 1995 ja aloitin kasvattamisen vuonna 1996. Sain koiranpennun lahjaksi aviomieheltäni, kun kissani jäi auton alle ja kuoli. Onneksi kasvattaja oli menestyksekäs ja tuosta pennusta tuli kennelini kantanarttu. Valitsimme kennelnimeksemme vom Haus Rukopf siksi, että narttumme oli jo astutettu ja tarvitsimme nopeasti nimen, jota kellään muulla ei vielä ollut.
Olen kasvattanut 52 pentuetta. Kasvateistani 10 on valioita ja ensimmäinen omistamani valio oli Galahad vom Haus Rukopf, joka syntyi vuonna 2001. Se oli myös kaunein koskaan näkemäni ja omistamani collie. Muita minulle tärkeitä koiria ovat olleet valiot Empire vom Hause Reinhard, Déjà Vu Vom Haus Rukopf ja Birkmyre Little Boy Blue.
Aloitin näyttelytuomaroinnin vuonna 2010 ja minulla on oikeudet pitkäkarvaiselle ja sileäkarvaiselle collielle sekä shelteille. Tärkeimmät colliesta etsimäni asiat ovat eleganssi ja arvokkuus sekä hyvä liike. Nämä kaikki ovat yhteydessä oikeaan rakenteeseen. Olen huolissani, että suloinen pää tuntuu olevan tärkeämpää kuin hyvä runko ja liikkeet. Mielestäni laatu on vaarassa tulla menetetyksi geenitesteille.
Collien näyttelyesittämisessä arvostan vapaata seisottamista, mielellään näytteilleasettajan edessä. En pidä siitä, että näytteilleasettajat koskevat koiraan ja yrittävät siten saada kaulan ja korvat paremmin esille. En myöskään halua, että koiraa vedetään hihnasta ylöspäin.”
Michaela Rukopf
”Kasvatan pitkäkarvaisia collieita. Sain ensimmäisen collieni vuonna 1995 ja aloitin kasvattamisen vuonna 1996. Sain koiranpennun lahjaksi aviomieheltäni, kun kissani jäi auton alle ja kuoli. Onneksi kasvattaja oli menestyksekäs ja tuosta pennusta tuli kennelini kantanarttu. Valitsimme kennelnimeksemme vom Haus Rukopf siksi, että narttumme oli jo astutettu ja tarvitsimme nopeasti nimen, jota kellään muulla ei vielä ollut.
Olen kasvattanut 52 pentuetta. Kasvateistani 10 on valioita ja ensimmäinen omistamani valio oli Galahad vom Haus Rukopf, joka syntyi vuonna 2001. Se oli myös kaunein koskaan näkemäni ja omistamani collie. Muita minulle tärkeitä koiria ovat olleet valiot Empire vom Hause Reinhard, Déjà Vu Vom Haus Rukopf ja Birkmyre Little Boy Blue.
Aloitin näyttelytuomaroinnin vuonna 2010 ja minulla on oikeudet pitkäkarvaiselle ja sileäkarvaiselle collielle sekä shelteille. Tärkeimmät colliesta etsimäni asiat ovat eleganssi ja arvokkuus sekä hyvä liike. Nämä kaikki ovat yhteydessä oikeaan rakenteeseen. Olen huolissani, että suloinen pää tuntuu olevan tärkeämpää kuin hyvä runko ja liikkeet. Mielestäni laatu on vaarassa tulla menetetyksi geenitesteille.
Collien näyttelyesittämisessä arvostan vapaata seisottamista, mielellään näytteilleasettajan edessä. En pidä siitä, että näytteilleasettajat koskevat koiraan ja yrittävät siten saada kaulan ja korvat paremmin esille. En myöskään halua, että koiraa vedetään hihnasta ylöspäin.”
Bev White
”Olen kasvanut collieiden parissa ja kasvattanutkin muutamia pitkä- ja sileäkarvaisia pentueita 80- ja 90 -luvuilla. Enimmäkseen olen kuitenkin omistanut muiden kasvatteja ja toiminut kasvattajien ja omistajien kanssa yhteistyössä. Kasvatustyö ei kohdallani ole ollut mahdollista aikaa vievän työni vuoksi.
Olen kasvattanut yhden Ruotsin muotovalion ja omistanut kuusi Englannin valiota. Ensimmäinen valioni oli Foxearth Flourish, joka sai tittelinsä vuonna 1987. Pidän kerrallaan ainoastaan 2-3 koiraa kotonani, ne ovat perheenjäseniä ja asuvat meillä elämänsä loppuun asti. Joten jos otan koiran ja se ei pärjää kehissä, kestää vuosia ennen kuin toinen koira tulee sen tilalle. Tämä rajoittaa näyttelyaktiivisuuttani.
Kaikki koirani ovat olleet minulle tärkeitä eri syistä ja ovat jättäneet jäljen sydämiimme. Kaksi ehkä menestyneintä ovat olleet CH Foxearth Flourish, joka syntyi vuonna 1986, valioitui 1987 ja oli voitokas koira aikoina, jolloin sileäkarvaisten collieiden taso oli korkeimmillaan. Se keräsi 27 sertifikaattia ja monia BIS -voittoja. Se oli huippufeminiininen, oikein rakentunut ja sillä oli mitä suloisin ilme. Se oli todellinen diiva ja sen kanssa ei pelleilty! Toinen merkittävä collieni on CH Foxearth Frappucino – upea Charlie, joka syntyi 2010, mutta valitettavasti kuoli syöpään alle 9-vuotiaana. Se oli uros, jolla oli mahtava karisma, sen rakenne oli virheetön ja liike vaivaton. Sen pää oli täydellisen tasapainoinen ja sillä oli suloinen, mutta maskuliininen ilme. Siitä tuli valio nuorena, mutta eräänä päivänä se päätti, ettei sitä huvittanut näyttelyt enää. Enkä voinut asialle mitään! Kolmas mainitsemisen arvoinen koirani oli CH Foxearth Snow Flurry, erittäin loistavan värinen blue merleuros. Sen pää oli täydellinen ja sen luonne oli huippu. Se oli Foxearth Flourishin lapsenlapsi ja on puolestaan toisen upean jalostusuroksen Foxearth High Frequencyn takana. Sillä taas on huippujälkeläisiä Englannissa ja ulkomailla. Näistä linjoista tulee puolestaan kaksi nykypäivän merkittävää periyttäjää CH Foxearth Fido ja Foxearth Flockmaster for Breckamore. Kummatkin urokset ovat jättäneet huippupentuja, mm. upeita blue merlejä sekä ehkä kaikkein tärkeimpänä fantastisia luonteita.
Olen elämäni aikana nähnyt monia upeita collieita. Pitkäkarvaisista mieleeni tulevat CH Phreelancer Phrosty Moon at Corydon, joka oli upea uros. Se oli tasapainoinen ja elegantti, kuten mielestäni pitääkin. CH Ingledene Late Nite Love oli upea narttu, elegantti ja liikkui aivan kuin voisi tehdä työtä koko päivän. Ruotsissa tuomaroin Seabound’s The Spectacularin, jälleen yksi esimerkki täydellisen tasapainoisesta rakenteesta ja suloisesta ilmeestä, jotka tekevät rodustamme niin kauniin.
Sileäkarvaisista mainitsen neljä collieta, jotka saavat sydämeni sykkimään – ja ne ovat kaikki suomalaisia koiria! Ensimmäisenä upea, feminiininen Timonan Veronica Velvet ja toisena sen puolisisar Timonan Xyliet Xylona, johon rakastuin Suomen vierailullani ja jonka sain Englantiin näyttelytettäväksi. Traagisesti se kuoli pian saapumisensa jälkeen, mikä oli sydäntäsärkevää. Kolmantena Clingstone’s Hot Shot at Foxearth, joka tuli Englantiin jo valmiiksi pitkän tittelirivin kanssa ja valioitui pian sielläkin. Neljäntenä Clingstone’s Sounds Good, Hot Shotin emä, jonka tuomaroin Norjassa sen ollessa nuori.
Ensimmäinen tuomarointini oli vuonna 1984. Muistan sen hyvin, 42 pitkäkarvaista collieta open show’ssa eteläisessä Englannissa. Nykyään arvostelen kaikkia paimenryhmän rotuja. Arvostellessani ensivaikutelma on kaikki kaikessa. Nähdessäni luokan koirat alan heti arvioida koirien laatua. Etsin tasapainoista koiraa, jolla on hyvä kaulan kaari, oikeanlaiset etukulmaukset, hyvä polvikulma ja rungonmyötäinen, säänkestävä turkki. Kun saan käteni koiraan, toivon löytäväni vahvistuksen ensivaikutelmalleni. Pidän tasapainoisesta päästä ja oikeanlaisesta, vähäisestä stopista, en samojedityyppisestä hyppyristä. Lopuksi koiran pitää pystyä liikkumaan tavalla, jolla voisi työskennellä koko päivän. Sen kuuluu olla elegantti, ylvään omanarvontuntoinen koira, jolla on vakaa luonne.
Collien nykytilanteesta mielipiteeni perustuu englantilaisiin collieisiin. Monista pitkäkarvaisista collieista puuttuu arvokkuus ja eleganssi. Takaraajat ovat heikot ja pihtikinttujen takia monilla on huonot liikkeet. Joillain on valtavat turkit, mikä on sinänsä OK, kunhan turkki on säänkestävä ja rungonmyötäinen. Sileäkarvaisissa on vaarana rungon substanssin katoaminen. Collien pitää pystyä tekemään töitä koko päivän ja sillä pitää siksi olla vahva rinta ja kylkiluut. Joskus näkee neliön mallisia koiria, joilta puuttuu korkeuttaan pidempi runko. Joillain koirilla on puolestaan liian pitkä sääriluu, jotta se pystyisi pitämään selkälinjan vaakatasossa (pieni nousu lantion kohdalla), kintereet yhdensuuntaisina. Niiden pitää seistä takajalat venytettyinä kauas taakse.
Odotan kovasti tuomaritehtävääni. Minulla ei ole koirien esittäjille muita neuvoja, kuin että esitä koira edukseen."
Bev White
”Olen kasvanut collieiden parissa ja kasvattanutkin muutamia pitkä- ja sileäkarvaisia pentueita 80- ja 90 -luvuilla. Enimmäkseen olen kuitenkin omistanut muiden kasvatteja ja toiminut kasvattajien ja omistajien kanssa yhteistyössä. Kasvatustyö ei kohdallani ole ollut mahdollista aikaa vievän työni vuoksi.
Olen kasvattanut yhden Ruotsin muotovalion ja omistanut kuusi Englannin valiota. Ensimmäinen valioni oli Foxearth Flourish, joka sai tittelinsä vuonna 1987. Pidän kerrallaan ainoastaan 2-3 koiraa kotonani, ne ovat perheenjäseniä ja asuvat meillä elämänsä loppuun asti. Joten jos otan koiran ja se ei pärjää kehissä, kestää vuosia ennen kuin toinen koira tulee sen tilalle. Tämä rajoittaa näyttelyaktiivisuuttani.
Kaikki koirani ovat olleet minulle tärkeitä eri syistä ja ovat jättäneet jäljen sydämiimme. Kaksi ehkä menestyneintä ovat olleet CH Foxearth Flourish, joka syntyi vuonna 1986, valioitui 1987 ja oli voitokas koira aikoina, jolloin sileäkarvaisten collieiden taso oli korkeimmillaan. Se keräsi 27 sertifikaattia ja monia BIS -voittoja. Se oli huippufeminiininen, oikein rakentunut ja sillä oli mitä suloisin ilme. Se oli todellinen diiva ja sen kanssa ei pelleilty! Toinen merkittävä collieni on CH Foxearth Frappucino – upea Charlie, joka syntyi 2010, mutta valitettavasti kuoli syöpään alle 9-vuotiaana. Se oli uros, jolla oli mahtava karisma, sen rakenne oli virheetön ja liike vaivaton. Sen pää oli täydellisen tasapainoinen ja sillä oli suloinen, mutta maskuliininen ilme. Siitä tuli valio nuorena, mutta eräänä päivänä se päätti, ettei sitä huvittanut näyttelyt enää. Enkä voinut asialle mitään! Kolmas mainitsemisen arvoinen koirani oli CH Foxearth Snow Flurry, erittäin loistavan värinen blue merleuros. Sen pää oli täydellinen ja sen luonne oli huippu. Se oli Foxearth Flourishin lapsenlapsi ja on puolestaan toisen upean jalostusuroksen Foxearth High Frequencyn takana. Sillä taas on huippujälkeläisiä Englannissa ja ulkomailla. Näistä linjoista tulee puolestaan kaksi nykypäivän merkittävää periyttäjää CH Foxearth Fido ja Foxearth Flockmaster for Breckamore. Kummatkin urokset ovat jättäneet huippupentuja, mm. upeita blue merlejä sekä ehkä kaikkein tärkeimpänä fantastisia luonteita.
Olen elämäni aikana nähnyt monia upeita collieita. Pitkäkarvaisista mieleeni tulevat CH Phreelancer Phrosty Moon at Corydon, joka oli upea uros. Se oli tasapainoinen ja elegantti, kuten mielestäni pitääkin. CH Ingledene Late Nite Love oli upea narttu, elegantti ja liikkui aivan kuin voisi tehdä työtä koko päivän. Ruotsissa tuomaroin Seabound’s The Spectacularin, jälleen yksi esimerkki täydellisen tasapainoisesta rakenteesta ja suloisesta ilmeestä, jotka tekevät rodustamme niin kauniin.
Sileäkarvaisista mainitsen neljä collieta, jotka saavat sydämeni sykkimään – ja ne ovat kaikki suomalaisia koiria! Ensimmäisenä upea, feminiininen Timonan Veronica Velvet ja toisena sen puolisisar Timonan Xyliet Xylona, johon rakastuin Suomen vierailullani ja jonka sain Englantiin näyttelytettäväksi. Traagisesti se kuoli pian saapumisensa jälkeen, mikä oli sydäntäsärkevää. Kolmantena Clingstone’s Hot Shot at Foxearth, joka tuli Englantiin jo valmiiksi pitkän tittelirivin kanssa ja valioitui pian sielläkin. Neljäntenä Clingstone’s Sounds Good, Hot Shotin emä, jonka tuomaroin Norjassa sen ollessa nuori.
Ensimmäinen tuomarointini oli vuonna 1984. Muistan sen hyvin, 42 pitkäkarvaista collieta open show’ssa eteläisessä Englannissa. Nykyään arvostelen kaikkia paimenryhmän rotuja. Arvostellessani ensivaikutelma on kaikki kaikessa. Nähdessäni luokan koirat alan heti arvioida koirien laatua. Etsin tasapainoista koiraa, jolla on hyvä kaulan kaari, oikeanlaiset etukulmaukset, hyvä polvikulma ja rungonmyötäinen, säänkestävä turkki. Kun saan käteni koiraan, toivon löytäväni vahvistuksen ensivaikutelmalleni. Pidän tasapainoisesta päästä ja oikeanlaisesta, vähäisestä stopista, en samojedityyppisestä hyppyristä. Lopuksi koiran pitää pystyä liikkumaan tavalla, jolla voisi työskennellä koko päivän. Sen kuuluu olla elegantti, ylvään omanarvontuntoinen koira, jolla on vakaa luonne.
Collien nykytilanteesta mielipiteeni perustuu englantilaisiin collieisiin. Monista pitkäkarvaisista collieista puuttuu arvokkuus ja eleganssi. Takaraajat ovat heikot ja pihtikinttujen takia monilla on huonot liikkeet. Joillain on valtavat turkit, mikä on sinänsä OK, kunhan turkki on säänkestävä ja rungonmyötäinen. Sileäkarvaisissa on vaarana rungon substanssin katoaminen. Collien pitää pystyä tekemään töitä koko päivän ja sillä pitää siksi olla vahva rinta ja kylkiluut. Joskus näkee neliön mallisia koiria, joilta puuttuu korkeuttaan pidempi runko. Joillain koirilla on puolestaan liian pitkä sääriluu, jotta se pystyisi pitämään selkälinjan vaakatasossa (pieni nousu lantion kohdalla), kintereet yhdensuuntaisina. Niiden pitää seistä takajalat venytettyinä kauas taakse.
Odotan kovasti tuomaritehtävääni. Minulla ei ole koirien esittäjille muita neuvoja, kuin että esitä koira edukseen."
Simon Burton
”Jo lapsena ihastuin sileäkarvaisiin collieisiin, mutta perheeni päätti toisin. Sain ensimmäisen collieni vasta tavattuani vaimoni ja perustettuani perheen. Heti luvan saatuani tiesin, mistä pennun hakisin, nimittäin Stella, Les ja Marilyn Clarkin Astrellita -kennelistä. Pidin siitä, että ne olivat työkoiramaisia, joskin elegantteja ja heillä oli vahva narttulinja. Erinäisten vaiheiden ja suostutteluiden jälkeen vuonna 2000 onnistuin saamaan sieltä narttupennun, sinisen Astrellita Beloved of Glencorrien eli Kristyn. Siitä tuli varjoni ja matkani tämän ihastuttavan rodun parissa alkoi.
Ensimmäisen pentueeni kasvatin 2003, kunpa olisin voinut aloittaa jo paljon nuorempana! Pystymme pitämään kerrallaan korkeintaan 3-4 koiraa, joten teetämme pentuja vain, kun tarvitsemme jotain tai jotta linjamme pysyy. Toistaiseksi olemme kasvattaneet vain neljä pentuetta, mutta suunnitelma-asteella on monia. Meillä on toistaiseksi yksi oma valiokasvatti CH Glencorrie Begorgeous, Gaby, joka oli Kristyn tytär. Rajalliset resurssit haittaavat harrastustani. Gaby kuitenkin ansaitsi huikeita voittoja ja se oli näyttelytähti vailla vertaa. Näistä esimerkkinä Cruftsin narttujen voitto, valionarvo, pärjääminen ryhmäkilpailuissa ja menestyminen myös jalostusnarttuna. Jätin kotiin sen tyttären Glencorrie Sunsationellen, Lassien, joka ei valitettavasti koskaan saanut pentuja. Näin menetin arvokkaan Astrellita-lähtöisen narttulinjani.
Jouduin keräämään itseni ja etsimään uutta suuntaa. En ollut tyytyväinen englantilaisiin collieisiin ja halusin laajentaa geenipoolia. Tutustuin israelilaisen Myrna Shibolethin Netiv Ha’ayit -kenneliin ja vaikutuin hänen kasvatustyöstään, joka perustuu terveyteen ja luonteisiin. Päädyin Myrna Shibolethin jenkkitaustaiseen yhdistelmään, jossa isänä oli pitkäkarvainen collie ja emänä sileäkarvainen, amerikkalaislinjainen narttu. Meille muutti Sheba, Night Bird of Netiv Ha’ayit. Sheba on jännittävä uusi alku ja on jo tuottanut meille ison pentueen, josta pidimme Suzien, Glencorrie Black Chickadeen.
Kennelnimeni Glencorrie tulee minulle tärkeästä Skotlantiin sijoittuvasta H. Mortimer Battenin kirjasta ”The singing Forest” ja siinä tärkeästä paikasta Corrie’s Glen. Kirja teki minuun suuren vaikutuksen tavalla, jolla siinä yhdistyvät koirat, lapset, perhe, villieläimet ja kaunis ylämaan maisema ja halusin muistaa sen aina kennelnimessäni.
Aloin tuomaroida vuonna 1997 paikallisissa epävirallisissa näyttelyissä, vuonna 2005 open show tasolla ja nykyään tuomaroin korkeimmalla tasolla sileäkarvaisia collieita. Tuomaroin myös vinttikoiria, joitain terriereitä ja muita rotuja Open Show -tasolla.
Kauneimmat nartut, jotka olen nähnyt ovat kuvien perusteella Ch Astrellita Blue Movie of Glenmist, Aus Ch Adarstern Kimberley Blue Sky, Aus Ch Talcott Megastar ja Aus Ch Foxbell Fine Cotton. Parhaat urokset ovat Ch Astrellita Silversmith, Multi Ch Jack Mack’s Reobhartan ja Aus Ch Adarstern Mikki Blu Eyes. Henkilökohtaisesti näkemistäni kauneimmat urokset ovat Ch Moon Walker from Misstoff, Ch Foxearth Frappucino ja Ch Southcombe Sunset Shadow sekä nartuista Ch Newarp Jesena Moonlight Sonata, Ch Foxearth Flourish ja Southcombe She’s The One.
Arvostellessani haen koiraa, jolla on klassinen collien arvokkuus, tasapainoinen kokonaisuus ja oikea rotutyyppi, johon kuuluu aito collien pää ja suloinen ilme, oikea korkeus-pituus suhde ja että koirat ovat rakenteellisesti sopivia työhön. Minulle koiran täytyy olla tasapainoisesti kulmautunut ja sen kuuluu näkyä liikkeessä upeana, ulottuvana, rytmikkäänä, vaivattomana ravina. Sitä toivon löytäväni Suomesta.
Voin puhua vain Englannin puolesta, mutta minusta me olemme menettämässä vahvan luuston ja meillä on kovin pieniä, jopa hauraita sileäkarvaisia. Olkavarret ovat joko liian pystyjä tai lyhyitä ja suorat polvikulmat ovat tekemässä paluuta. Haluaisin nähdä tasapainoisempia, oikeaoppisesti kulmautuneita, vapaasti liikkuvia toimintakykyisiä collieita, jotka kokonsa, luustonsa ja ryhtinsä puolesta pystyvät vastaamaan rankkaan paimenkoiran työhön. Onneksi sellaisia on edelleen olemassa.
Toivon minulle ilmoitettujen collieiden olevan puhtaita, hyväkuntoisia ja terveitä, enkä siedä huonoluonteisia collieita. Tykkään nähdä collien liikkuvan yksilöarvostelussa oikealla vauhdilla, en niinkään kilpajuoksuvauhtia. Tykkään tuomaroida ja näytteilleasettajat voivat saada reilun ja (toivottavasti) asiantuntevan arvostelun koiristaan. Nuoret pennut saattavat tarvita aikaa asettuakseen ja olen mielestäni kiltti ja ymmärtäväinen tuomari, joka haluaa auttaa niitä löytämään itsevarmuutensa kehässä.
Olen hyvin otettu tuomarikutsusta pääerikoisnäyttelyynne ja odotan kovasti matkaani samanhenkisten ihmisten ja rakkaan rotumme parissa. Jos vain COVID-19 -tilanne sallii, näkemisiin helmikuussa -21.”
